No niin! Elotermin auto on taas pihassa ja Bromanin Pentti on apumiehistöineen hommissa :-) Tosi kaunis talvinen aamupäivä on ja pakkasta sen verran että eteiskuistin seinien märkäpuhallusta ei päästä tekemään.
Mutta vintille saadaan villat ja eteisenkin katto täyteen.
Montaa sekuntia ei viitsinyt vintin luukussa kurkistella kun silmät, nenä ja kameran linssi oli täynnä höttöä.
Eli vintille on tilattu 45 senttiä villaa. Tuo kattotuolin alapaarre, jonka päällä Pentti istuu, on 20cm, eli siitä pääsee vertailemaan. Villa painuu jonkin verran eli siihen puhalletaan tietty määrä ylimääräistä.
Sellainen lyhyt raportti tällä erää :-)

Paikalla rakentaen syntyvästä 200-neliöisestä, 1,5-kerroksisesta puutalosta tulee nelihenkisen perheen kotikolo. Kesällä 2009 käynnistyi suunnittelu, huhtikuussa 2010 itse rakentaminen ja marraskuussa 2011, kaikenkaikkiaan 2,5 vuoden jälkeen, pääsimme vihdoin muuttamaan uuteen ihanaan kotiin.
Raksapäiväkirjan ohella kirjoituksia rakennusjätteestä ja jätteen vähentämisestä pikkuraksalla.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti