Rakennusjäteuutinen Salon suunnalta:
Jätelain uudistuksen lobbauksessa ovat viimeiset hetket käsillä
(Turun Sanomat 7.9.2010)
Salon jäteveljekset taistelevat koko maan jäteyrittäjien puolesta
Sekalainen rakennusjäte pyörii erottimissa Salon Hyötykäytön pihamaalla. Laite erottelee puun, lasin ja metallin kierrätykseen. Lähinnä muovista ja paperista jauhetaan rinnakkaispolttoon päätyvää ref-polttoainetta. Loput jätteestä, noin kymmenen prosenttia kiviainesta ja pölyseosta, päätyy kaatopaikalle.
Yrittäjäveljesten Esa ja Mikko Brandtin lajittelulaitteisto on tyypillinen rakennusjätettä erotteleva käsittelylinjasto. Mutta veljeksillä on suuret suunnitelmat siitä, mihin kaikkeen laitteistoa voisi kehittää kierrätyksen ja jätteen hyödyntämisen lisäämiseksi.
Nyt siitä on oikea aika puhua, sillä jätelain uudistus etenee eduskunnan käsittelyyn näillä hetkillä.
Lainsäädännön mukaan yksityiset toimijat voivat vapaasti hyödyntää elinkeinoelämän jätteet, mutta asumisessa ja julkisessa toiminnassa syntyvä jäte on kuntien omaisuutta. Yksityisiä jätehuoltotoimijoita kunnan yksinoikeus asumisen jätteisiin hiertää.
– On hyvin 70-lukuista ajatella jätettä välttämättömänä pahana, josta julkisen toimijan on hankkiuduttava eroon. Markkinoilla on mahdollisuudet hoitaa jätehuolto nykyistä toimivammin, mutta sitä ei ole haluttu nähdä, yksityisiä jätehuoltotoimijoita edustava Ympäristöyritysten liiton viestintäjohtaja Pia Vilenius sanoo.

Paikalla rakentaen syntyvästä 200-neliöisestä, 1,5-kerroksisesta puutalosta tulee nelihenkisen perheen kotikolo. Kesällä 2009 käynnistyi suunnittelu, huhtikuussa 2010 itse rakentaminen ja marraskuussa 2011, kaikenkaikkiaan 2,5 vuoden jälkeen, pääsimme vihdoin muuttamaan uuteen ihanaan kotiin.
Raksapäiväkirjan ohella kirjoituksia rakennusjätteestä ja jätteen vähentämisestä pikkuraksalla.
tiistai 7. syyskuuta 2010
Näkökulmia jätepolitiikkaan
Tunnisteet:
rakennusjäte,
uutispoiminnat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti