Romahtanut Turun Myllysilta on saanut uuden elämän uusiomateriaalina ja liikelahjoina :-)
"Myllysilta on ilmiö, josta turkulaisilta tuli tiedusteluja sillan hyödyntämisestä välittömästi sillan purkupäätöksen jälkeen", Turku 2011 virallisista tuotteista vastaava More On Oy:n toimitusjohtaja Niina Ilmolahti kertoo.
Turun Myllysilta-palat tulivat myyntiin Turun päivänä viiden euron kappalehintaan. Myydyistä paloista saadut tulot kerätään stipendiksi nuorelle taiteilijalle.
Puretun sillan kaikki materiaalit menivät uusiokäyttöön. Esimerkiksi sillan rautaosat on sulatettu uudelleen teollisuuden hyödynnettäväksi. Osa kiviaineksesta tuotetaan kulttuurin hyväksi ja loput ovat jatkossa maanrakennuksen pohjana.
:-)

Paikalla rakentaen syntyvästä 200-neliöisestä, 1,5-kerroksisesta puutalosta tulee nelihenkisen perheen kotikolo. Kesällä 2009 käynnistyi suunnittelu, huhtikuussa 2010 itse rakentaminen ja marraskuussa 2011, kaikenkaikkiaan 2,5 vuoden jälkeen, pääsimme vihdoin muuttamaan uuteen ihanaan kotiin.
Raksapäiväkirjan ohella kirjoituksia rakennusjätteestä ja jätteen vähentämisestä pikkuraksalla.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Turun Myllysilta uusiokäyttöön :-)
Tunnisteet:
rakennusjäte,
uutispoiminnat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti