Elämää ja ajatuksia muuton jälkeen

Oijoi, kun on ollut paljon hommaa. Vanhan kodin tyhjentämisessä tuli kiire, kun luultiin että oli aikaa muttei sitten ollutkaan. Pahvilaatikoita on paljon, kaikkien elämänvaiheiden "aarteita" ja lisäksi roinaa, paljon roinaa.

Jätesäkki on ystävä :/ UFF:lle on lähtenyt paljon vaatetta ja kenkiä. Kaksi rullaa jätesäkkejä on mennyt johonkin. Pelkästään pahvia oli auton peräkontillinen, kun jostain syystä oli pälkähtänyt päähän säilyttää kaikki häälahja-astioiden pakkaukset, jotka sitten löytyi vintiltä <:-D Talo oli kauneimmillaan, kun se oli käytännössä tyhjä, nyt se on täysi ja esineet esivät paikkojaan. Onneksi kellarissa on paljon tilaa, että voidaan ryhtyä käymään tavaroita läpi sitten ajan kanssa (sillä kuuluisalla "paremmalla ajalla"?).

Uh.

Mutta on siellä silti niin ihanaa. Lapset nauttii, ei toistaiseksi ole kaivanneet päästä kotoa mihinkään, siellä riittää virikkeitä.

Vanha talomme, ihan kirjaimellisesti todella wanha talo, oli täynnä vuosikymmenien aikana kertyneitä ja useiden sukupolvien jälkeensä jättämiä tavaroita. Ihanaa vanhaa sukuperintöä, mutta itseasiassa jonkun muun muistoja, lainatavaraa. Jostain syystä, ajan kanssa, ne alkoivat tuntua vierailta. Paitsi että ne veivät paljon tilaa ja rajoittivat kodin järjestämismahdollisuuksia, ne oli myös melkoisen epäkäytännöllisiä. Luulen, että mieheni ajatteli niistä alunpitäenkin jotain tämäntapaista.

Uusi koti taas on niin kuin vastasyntynyt vauva. Kaikki muistot, joita siihen liittyy, ovat meidän omia. Kaikki esineet tuttuja. Koti on meidän perheen kannalta tarkoituksenmukainen, itse itselle suunniteltu ja sen takia niin perinjuurin tuttu. Se on hyvä pohja uuteen elämänvaiheeseen.

Luulen, että kiintymys vanhoihin esineisiin on karissut minusta, ehkä jopa lopullisesti :-) Ja joskus tuntemani ilo tavaroiden hankkimisesta, se meni samalla ovenavauksella. Tuntuu helpottavalta, ettei ole tarvetta hankkia juuri nyt mitään uutta, ei tarvitse ravata kaupoissa etsimässä jotain. Talo itsessään on uusi ja siinäkin on silmälle sulattelemista. Lapsilla on sama tunne. Kun ehdotin kaupparetkeä naulakoiden ja pikkutavaroiden hankkimiseksi, viisivuotias Aino huokaisi "Äiti, eikö meillä ole IHAN TARPEEKSI jo tavaraa, kun roinaa on joka paikassa?" Sasse.

Eilen saatiin vanha talo luovutettua. Helpotus on suuri.

Odotan aikaa, jolloin voisin olla hetken ihan toimeton. Löysin kirjakaapin perältä kirjarivistön taakse pudonneen, useita vuosia sitten ostamani romaanisarjan iskemättömänä Suomalaisen muovipussissa. Olin unohtanut sen ihan kokonaan (hankin yleensäkin aika paljon kirjoja, joten ei ole ihme että jotain unohtuukin). Ensimmäinen kirja on nyt luettu, toinen menossa. Onpa hienoa kun ajatuksissa on tilaa tarinoille.

Epäilinkin, että takki tyhjenisi urakan päättymisen koittaessa. On se ollut todella iso työ. Hetken päästä varmaan ihmettelen, kuinka jaksoimme. Suhteellisen hyvin, siitä voi antaa itselleen pisteet!

Puolitoista viikkoa seuraaviin tupareihin. Otamme levon kannalta. Hyviä itsenäisyyspäivän pyhiä toivotan!