perjantai 10. kesäkuuta 2011

Hitaasti, kovin hitaasti...

Ollaan nyt niin pahasti sekaisin aikataulun suhteen, että kovin vähän on raportoitavaa. Naapuriprojekti, jonka kanssa tässä rinnan tehdään, on valmistumassa. Siellä on sähkömies, putkimies, timpuri ja lastenhoito. Niinpä meillä ei oikein tapahdu mitään - tai toki kokoajan jotain, muttei mitään näkyvää. Tapettimiestäkään ei ole näkynyt aikoihin.
Nyt ensi viikolla tehdään pyrähdys eteenpäin. Tarkoituksena on lakata takkahuoneen panelit, koolata portaikon seinä, maalata helmipaneelit ja asentaa ne sekä tapetoida yläkerran aula ja alakerrassa olohuone, keittiö ja aulakin mahdollisuuksien mukaan. Yläkerrassa aloitetaan lattioiden maalaus ja listoituksia.
Lisäksi olisi mukava jos ehdittäisiin aloittaa laatoituksia. Ulkopuolellakin olisi tekemistä.

Itseäni vaivaa nyt uskonpuute. Toivotonta touhua, kun lapsia pitää jommankumman vahtia koko ajan. Jotenkin viime vuonna ajattelin, että tässä vaiheessa ne toki jo leikkii keskenään pihalla tai sisällä, että voidaan tehdä kunnolla hommia. No ei, pienempi varsinkin on suorastaan mestari telomaan itsensä, putoamaan ja rikkomaan asioita, sotkemaan valmiita pintoja... Ja karkailemaan, mikä on todella kamalaa. Kolmen minuutin välein keskeytyy homma kun jommallakummalla polvi auki tai pissat tulossa housuun. Äh. "Äiiitiiiii! Iiiiisiiiiii!"

Yksin taas tuolla ei saa oikein mitään aikaan, melkein joka hommaan tarvitsee aina kaverin. Kaikenkaikkiaan se vaivaa koko projektia. Kyllä väsyttää. Väsyttää. Miehen mielestä syyskuussa valmistuu, minä luulen, että lähemmäksi joulua menee. Tällä tahdilla ylikin. Se ajatus tuntuu kamalalta - vaikka koko ajan on ollut se fiilis että tehdään loppuun saakka, ilman aikataulua. No, nyt alkaa riittää.

Yksi juttu muuten: kävin lasten ja mummun kanssa pikku kesäretkellä Tallinnassa, jotta mies sai kunnon raksarauhan. Aijai. Haaberstin K-Raudassa on sitä lattialaattaa, jota meille kaavailin, tarjouksessa 4 €/m2. Samanlaista sitten täällä puolella vettä: 37,90€/m2. Ihan ryöstöä. Meidän tarpeilla (30m2) kustannussäästö olisi melkoinen... reilun tuhat euroa. Harmi ettei ollut auto mukana retkellä.

No, näin täällä.

4 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Hei,
Kuulostaapa niin tutulle tuo lasten kanssa raksailu. Samanlaiset on fiilikset täälläkin ettei mikään nyt etene, mutta kyllä se siitä hitaasti mutta varmasti.
Tsemppiä!!

Johanna kirjoitti...

Tuttu fiilis. Meidän vinkkelistä teillä ollaan jo tosi pitkällä! Projektianne on kiva seurata, kovasti samaa henkeä kuin meidän talossa.
Tsemppiä loppurutistukseen.

Hei me rakennetaan kirjoitti...

Kiitos sympatiasta. Nyt illalla jo positiivisempi olo, kun mies on jatkuvasti innoissaan ja energinen viemään asioita eteenpäin :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kuin omasta näppiksestäni. Tuo lasten kanssa raksailu kuulostaa niin tutulle. Tuntuu, ettei mikään etene. Meillä raksa on suurinpiirtein samassa vaiheessa kuin teillä ja itse olen laittanut avoitteeksi elokuun lopun, vaikka ilman tavoitteita piti mennä eteenpäin.. Mutta en yksinkertasesti jaksa loputtomiin tämmöstä elämää.
Tsemppiä viimesiin kuukausiin, kyllä se siitä valmistuu :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...