maanantai 2. elokuuta 2010

Katon teko alkaa

Meille tulee konesaumattu peltikatto. Sen alusrakenteita pohtiessa nousi välillä savu korvista, mutta päädyttiin umpilaudoitukseen. Helle jatkui suorastaan kiduttavan korkeilla lämpötiloilla, mutta niin vain miehet katolle kiipesivät ja ottivat vasaran käteen. Turvavaljaat päälle. Yksi varsinaisella katolla laittaa laudat paikoilleen ja naulaa. Toinen avustaa telineillä lautojen nostossa ja yksi istuu lautakasan päällä ja ojentelee sopivia.
Katon laudoittamisessa meni tällä porukalla kaksi päivää.
Melkein valmis. Sitten vielä pressut päälle äkkiä-äkkiä torstaina 29.7. Asta-myrskyn kolkutellessa tai oikeastaan jyristessä jo taivaanrannassa. Pressutukseen meni kolmelta mieheltä neljä tuntia.Siinä se nyt nököttää ja odottelee seuraavaa spurttia joka alkaa 9.8. Silloin viimeistellään räystäät ja katto muutenkin peltikaton tekijöille valmiiksi ja aloitetaan ulkovuorauksen teko. Porukkaa on tulossa timpurin lisäksi kaksi appiukkoa, yksi erinomainen yleisrakennusmies, minun mies sekä pohjamaalaushommiin yksi henkilö. Bloggaajan homma on jälleen keitellä jääteetä, muonittaa rakennusporukka ja vahtia ipanoita kotona :-)

Ja seuraava paniikki on sitten miettiä, että minkä värinen siitä tehdään! Sininen me on ajateltu, mutta siihen ajatukseen on ehtinyt jo kyllästyä... Siinäpä aihetta yhdelle blogikirjoitukselle.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...