Joku oli löytänyt tiensä tähän blogiin hakemalla googlella "kuinka nopeasti timpuri rakentaa talon". :-) Sehän se meitäkin mietitytti kun hommaan lähdettiin. Että meneekö kauan ja paljonko maksaa.
Meillä on käytössä puoliaikainen erinomainen yleisrakennusmies, ammattitimpuri sekä kaksi appiukkoa ja minun mies. Tällä porukalla tehdään spurtteja parin viikon välein, lisäksi rakennusmies tekee muuraustyöt. Itse on tehty melkein joka päivä jotain arkenakin, viikonloput usein kokonaan ja lomalla mies teki kolme viikkoa neljästä.
Kirjaanpa tähän nyt meidän koko aikataulun (tähän mennessä) sekä kuinka paljon mikäkin työvaihe otti aikaa. Työajan kulua en kaikilta osin muista (laskukaan ei ole vielä tullut eli ei siitäkään pääse katsomaan).
Heinäkuu 2009 - ajatus virisi, katsottiin talolle paikka, alettiin tutkia pohjapiirroksia.
Syyskuu 2009 - suunnittelutarveselvitys tehtiin ja jätettiin kuntaan. Vastaus tuli pikavauhtia. Aloitettiin huonejaon suunnittelu ja pohjapiirrustuksen teko.
Lokakuu 2009 - käytiin tontilla raivaamassa sekä ajettiin tontin tielle hiekkaa talven ajaksi painumaan.
Joulukuu 2009 - jätettiin rakennuslupahakemusLOMAKE kuntaan. Projekti tuli leimatuksi sisään 2009, jolloin vältettiin uusien U-arvojen tuoman lisävaatimukset rakenteille.
Tammikuu 2010 - aloitettiin rakennuslupakuvien rinnalla rakenteiden suunnittelu, niillähän oli toki vaikutusta toisiinsa. Samalla suunniteltiin talon ulkoasu.
Helmikuu 2010 - rakennuslupakuvat yms jätettiin sisään. Tieto että lupa menee läpi, saatiin pikaisesti, mutta varsinainen lupapäätös taisi tulla vasta huhtikuulla.
Maaliskuu 2010 - kaivutyöt (1vko, 1 mies ja kone). Pusikon raivausta (meidän kaikki viikonloput)
Huhtikuu 2010 - rakennesuunnittelu kiivaimmillaan, tontti kuivuu, ajetaan murskeet ja tiivistetään (1 vko/2 miestä).
Toukokuu 2010 - Anturamuotin teko (3pv) ja valu (1 aamupv) ja harkkomuurauksen aloitus, rakennesuunnittelu valmistuu. Rakennuslupakuvien + rakennesuunnittelun sekä detaljien ja tusinan kokouksen kustannukset olivat pyöreästi 7000€.
Kesäkuu 2010 - salaojituksen teko (2-3pv) harkkomuuraus jatkuu (yhteensä 1 mies 3 vko kun tuli 50m2 kellaria ja 60 m2 altatuulettuvaa tilaa. Täyttöjen ajoa samanaikaisesti (1 vko), sitä ennen sokkelin rappaus, routaeristeiden, kosteuseristeiden, patolevyjen asennus. Ontelolaattojen asennus 1h 15min(!!! nostokoneen kuljettaja ja neljä miestä asennustöissä).
Runkotöiden ensimmäinen viikko, timpuri + 1,5 miestä = ensimmäinen kerros valmis.
Heinäkuu 2010 Runkotöiden toinen viikko, timpuri + 2 miestä = toinen kerros valmis. Kattotuolien asennus puoli pvä/5 miestä + nostokoneen kuljettaja. Kivisten väliseinien teko 1 vko/1 mies. Katon aluslaudoitus 3 miestä / 2 pvää. Lisää täyttöjen ajoa.
Ja nyt siis viikon päästä alkaa seuraava rypistys jolloin tehdään kahdessa viikossa viiden henkilön voimin räystäät ja ulkovuoraus säävalmiiksi (sis. ulkovuorauksen käsittely x 2).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti