maanantai 19. syyskuuta 2011

100 000 kävijää! Ja valot!

Satatonnari-pizzaa syötiin tänään Supertimpurin ja Junioritimpurin kanssa ja ihmeteltiin asiaa. Aika hauskaa! Sata tuhatta käyntiä blogissa sen avaamisen jälkeen eli maaliskuusta 2010. Puolessatoista vuodessa!

Blogissa oli viime viikolla hiukan hiljaista, kun olin lasten kanssa yksin kotona. Pientä hulinaa ja liikettä oli sen verran kodin, oman työn ja raksan asioita hoitaessa, että kun syysflunssa iski vielä lisäksi, niin kirjoitteluun ei kamalasti ollut energiaa.

Mutta viikon verran on tehty taas töitä raksallakin. Miehet kävi laittamassa Papan autotallin katon valmiiksi ja juniori oli vielä tekemässä räystäitäkin. Sillä välin on saumoitettu laattoja, tehty smyykejä, vessaan kattoa, kuistille reunan peittolaudoitusta sun muuta kaikenlaista.

Summa summarum: eteisen lattiaa lukuunottamatta seinät ja lattia on nyt laatoitettu ja saumattu ja alakerran ikkunoissakin on smyykit. Yläkertahan olikin jo paria listaa ja kynnysten siistimistä vaille valmis. Maalasin itse tänään pikku nipun listoja valmiiksi - laitetaan viikonloppuna taas muutama ikkuna valmiiksi. Kyl sen on pakko valmistua ennen pitkää...

Ja kaikkein viimeisenä:  Sähköjänis kävi - valot syttyivät talossa perjantaina!
Juhlaa!

Olohuoneessa on viiden spotin lisäksi paikat pienille seinävalaisimille sekä isolle kattovalaisimelle. Epäilen, että spotit ja seinävalaisimet tulevat olemaan sopiva yhdistelmä valoa olohuoneeseen. Vähän takkatulta ja musiikkia soimaan niin täydellinen, tunnelmallinen olohuone on siinä.
Yläkerrassa ollaan pitkällä:
Tunnelmasta puheenollen - ostin saunaan kiukaan taakse tällaista:
Vähän sellaista rosoista savusaunatunnelmaa. Tuo seinä ja kiuas valaistaan ylhäältäpäin, joten kiven muodot varjoineen tulevat esiin. Tuskin maltan odottaa :-)

Pappa jatkaa ulkohommia kunhan kiireiltään ehtii. Tilasin ulkovaloille betonijalat. Niin ja muuten - ensimmäinen ulkorakennuskin on suunnitteilla, nimittäin riistanruokintapaikka! Aloitettiin metsäkansan opetus ruoka-apajille parilla muovisäkillä omenaa. Pappa tuo ruokintatelineen paikalle lähiaikoina. Lapset on hiukan innoissaan! :-)

Näillä eväin uuteen viikkoon.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...