tiistai 15. maaliskuuta 2011

Lattianteko alkaa n-y-t- NYT

Puutavarat saapuivat tänään iltapäivällä! Kyyjärven auto ajoi minua kylällä vastaan :-)
Semmoista tavaraa sieltä tuli. Sekapakettia. Siinä on sekamittaista tavaraa, pääosa noin nelimetristä, mutta on joukossa viisimetrisiä ja metrisiäkin. Harmi vaan, että paketit ovat noin suuria, etteivät vaan ala kieroilla kun ne joutuu avaamaan.... Pistettiin tiiviisti yhteen pinoon kaikki, kai ne painollaan pitävät toisensa paikallaan.
Heti kyllä saatiin tuoreeltaan kuunnella epäilyä, että tuollaista pätkää sitten tilasitte. Minun mielestä kuitenkin aivan ok. Vai olisiko se sitten tehtävä tasamittaista ja heitettävä joka oksanhalkeaman kohdalta hyvä lauta poikki ja sahalla jätteeksi? Sahata jotenkin luonnottomasti tasamittaiseksi. Ketä se hyödyttää kun jatkoja joutuu tekemään kuitenkin?

Näissä huonot kohdat on vaan otettu pois ja laitettu pätkät mukaan. Jos tästä luonnonvarojen kestävästä käytöstä halutaan puhua, niin minusta tässä on hyvä esimerkki siitä. Hyötykäyttöön vaan pätkätkin. Päätypontti kun on, ei mitalla ole väliä. Laitetaan ne lyhyemmät pätkät sellaisiin tiloihin, joissa joutuisi muutenkin pätkimään - esim. vaatehuoneeseen ja yläkerran porrasaukon viereen.
No niin. Hirmuinen säpinä meillä on ollut kuivatella taloa talven kosteudesta. Huh sentään, meinasi ihan ressi tulla siitäkin. Koko talvi me on taloa lämmitetty minkä on ehditty ja eilen sitten saatiin oikeat lämmöt päälle. Omin voimin halkoja kantamalla saatiin kosteus sinne 51%:iin, kuivalla kelillä 46:een. Eilen sitten saatiin lattialämpö päälle ja iltapäivällä raksalle mennessä mittari näytti:
Yläkerrassa olivat ikkunat auki päivällä, kosteus putosi 10%-yksikköä (hmmm en tiennytkään että meidän yläkerran ikkunat aukeavat noinkin...!). Täytyy sanoa, että kelit suosivat kyllä meitä nyt. 36% on oikein hyvä. 40 oli tavoite.
 Lattiantekijän säätiedotus
Huomenna alkaa pora surisemaan. Eilen vielä tehtiin viimeistelynä merkinnät kaikkien vesiputkien reiteistä lattiassa. Että ei nyt sitten surahtaisi putkeen...
 Nyt peukut pystyyn että menee hyvin eikä tule reikiä! :-)

LVI:stä on nyt L valmis.

Raksalla on aherrettu niin, että kauhistus plokkaamiselle ei meinaa enää jäädä aikaa :-) Pidettiin yhden hyvän ystävän kanssa pakkelitalkoot viime viikon to-la. Kiitos Hanna!
Näkyviin jäävät kiviseinät vedettiin hienotasoitteella - ihan tosi hyvin osattiin, vaikka amatöörejä ollaan. Taputeltiin siinä toisiamme olalle. Eipä sitä tiedä, missä kaikessa sitä onkaan luonnonlahjakkuus - esimerkiksi justiin pakkelointihommissa - jos ei ikinä tule kokeilleeksi.

Niistä seinistä ei valitettavasti ole nyt kuvaa (mitä nyt tuossa yläkuvassa näkyy vasemmalla). Pitää ottaa kuva sopivalla aurinkokelillä, että näkyy miten särmät nurkat on nysvätty! Puolitoista säkkiä tasoitetta saatiin häviämään kolmessa päivässä ja imuri tukkoon hiomapölystä, jes.

LVI-miehiä on näkynyt. Ne on olleet hommissa niin paljon, että kaksi sukupolvea harjoittelijapoikiakin on ehtinyt käydä paikalla :-D Nuoret LVI-miehet ei muuten pidä enää "tupakanmittaista taukoa" vaan Chiquita-banaanin mittaisen.
Meidän LVI-miehen vinkki omakotirakentajalle: pyri sopimaan niin, että työmaallasi olisi vakiputkari. Eli tietty mies tekisi mahdollisimman paljon. Helpompaa putkarille, helpompaa ja edullisempaa sinulle. Meidän LVI-urakoitsijalla on ilmastointi-, vesi/viemäri- ja lämmitysmiehet erikseen. Siinä on puolensa, erikoismiehissä. Mutta huono puoli on siinä, että vesiputkari ei tiedä mitä lämmitysputkari aikoo tehdä. Ja mitä tiloja hän saattaa tarvita.

Esimerkki: nuo vesijohdot tuossa, punaiset ja siniset. Ne oli vedetty niin, että kaikki kattoa olisi pitänyt tuoda alas, jotta muidenkin vehkeet mahtuu ja ne saisi vielä piiloonkin. Onneksi Pauli-putkari löysi ylimääräisen mutkan ja saatiin löysää. Ei tarvitse koteloida joka nurkkaa :-D
Ja sitten kellariin. Sinne on rakennettu myös melkoinen kuparihimmeli. (Olen pyytänyt pistämään kupariputkien sahausjätteen talteen - kupari on 6 euroa kilo! Saadaan ensi talvenakin ruokaa, kun raksalaskuja maksellaan :-P )
Iltatarkastukselta kotiutui tyytyväinen raksamies! Tyytyväinen siksi, että tuo pömpeli sisältää Edistyneempää Teknologiaa. Mikäs sen ihanampaa."Tuossa on niin paljon säätöjä, että sen saisi varmaan konffattua tanssimaan polkkaa! Mieti tuo laite on vaan jotain 5000€, kännykkä taas 1000€ ja tuossa on sentään kaikenlaisia toiminnallisuuksia ja softaa!" Tämä siis Nokia-insinöörin suusta..

Niin. Käyttöliittymä on ainakin aika hifi. Ja se osaa lämmittää vettä! Soittaa sillä ei voi - eikä se mahdu taskuun. Vertaile nyt sitten näitä :-D
Lämpöpiirit näytti nyt sellaista, että kaivosta sisääntuleva vesi on 6,7-asteista. Käyttövesi 40-jotain astetta ja putkistoon menevä oli 31. Betonilaatan sisältä tuli ylläripylläri aika kylmää takaisin, puulattian alueella ei niin  kylmää. Tulikohan tuo nyt ilmaistua riittävän tieteellisesti, tsihi. Joka tapauksessa: PUMPPU ON PÄÄLLÄ! Ja lämpöä tulee taloon jotenkin muutenkin, kuin halkolaatikossa kantaen (roskapuu on loppu)  :-D

Huomenna ovat taas timpurit talossa ja alkaa lattian teko. Kyyjärven sahan herra Pölkki (!) soitti aamulla ja kertoi, että sahan oma auto tuo laudat huomenna illalla suoralla kuljetuksella. Talossa on 19-21 astetta lämmintä ja kosteus 48-50. Liian kosteata. Mutta minkäs teet. Ensi yönä on pakkasta, jätettiin ikkuna raolleen. Talo voisi nyt hengittää ulospäin. Kyllä se siitä kuivuu.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Omakotirakentajaksi edullisesti ja helposti? Helsingissä?

Suomalainen e-House Oy tuo markkinoille uuden ryhmärakennuttamisen konseptin, jonka tarkoituksena on mahdollistaa kohtuuhintainen, vapaarahoitteinen, omistusasuminen pääkaupunkiseudulla.
Konseptin erikoisuus on rakennatalo.fiTM osoitteesta löytyvä asuntojen suunnittelutyökalu, jonka avulla asiakas voi vaikuttaa ja räätälöidä kotinsa aiempaa helpommin yksilöllisiin tarpeisiinsa sopivaksi. Asiakas voi vaikuttaa valinnoillaan esimerkiksi huonelukuun, huoneiden sijaintiin, kodinkoneisiin ja käytettäviin pintamateriaaleihin. Koko kodin suunnitteluprosessi voidaan hoitaa portaalin kautta loppuun yhdeltä istumalta. Lisäksi portaalin suunnittelutyökalussa asiakkaalla on reaaliaikainen näkymä kotinsa kustannusarviosta sekä jokaisen yksittäisen räätälöinnin kustannusvaikutus sen kokonaishintaan.
  
e-Housen palvelukonseptissa rakennuttamisprosessin esivalmisteluaste on viety nykyisiä vaihtoehtoja pidemmälle. Konseptissa asiakas viedään kaikkein vaikeimman kohdan eli esisuunnittelun ja byrokratian yli. Näin ollen asiakas pääsee keskittymään suoraan häntä kiinnostavimpaan vaiheeseen eli kodin suunnitteluun.

"Gryndauskatteen poisjääminen, ryhmärakentamisen mittakaavaedut ja nopea projektin läpivienti näkyvät asiakkaalle merkittävinä kustannussäästöinä. Konseptimme tarjoaa hartiapankin hyödyt ilman hartiapankin stressiä.", Haavisto jatkaa.

Lähde: Rakennuslehti.fi

Todella hienolta kuulostaa, varsinkin kun/jos kustannukset tulevat näin alas.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Aina ei mene kuin Strömsössä

Aivan huikea nettikeskustelu aiheesta:

Talonrakentajan pahimmat vi**tukset - miksi ei kannata rakentaa taloa? 

Kunnon huumoripala. Varsinkin nimimerkki Huppe siellä hajoilee atomeiksi. Huppe taitaakin olla
http://landetalo.blogspot.com:n bloggari :-)

Ai niin, siis miksi löysin itseni tuonne? No kun  lattialämpöputkissa ei pysy paineet, se hiukan ... harmittaa.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Radio-ohjelma rakentajille

Länsiuusmaalainen YLE Västnyland lähettää keskiviikosta 16.3.2011 alkaen radio-ohjelmaa ruotsinkielentaitoisille rakentajille. Allekirjoittanut bloggaaja on käsikirjoittanut sen omin pikku kätösin :-)

YLE Västnylandin "Raksaradio" siis keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8.30-aamu-uutisten jälkeen.
Ensimmäisessä jaksossa aiheena on energiatehokkuustavoitteet, niiden konkreettiset vaikutukset pientalorakentamiseen.

Jaksot voi kuunnella YLE Västnylandin kuuluvuusalueen ulkopuolellakin netin kautta. 8-osainen ohjelmasarja tulee olemaan saatavilla YLE Västnylandin internetsivuilla. Siellä voi myös esittää kysymyksiä tulevista aiheista.

Ensimmäisessä jaksossa haastateltavana ovat Ympäristöministeriön ylijohtaja ja rakennetun ympäristön osaston johtaja Helena Säteri sekä Raaseporin kaupungin kaupunginarkkitehdin tehtävästä eläkkeelle jäänyt Yrjö Sahlstedt. he kertovat pientalojen energiatehokkuustavoitteista.

Mutta miksi radio-ohjelmaa rakentajille? Rakentamisessa tapahtuu paraikaa paljon muutoksia. Markkinoilla jylläävät kauppiaat, joilla on kontaktipintaa rakentajiin.

Ohjelman tarkoituksena on tuoda näkökulmia siihen, millä keinoin oman rakennushankkeen tai asumisen ympäristövaikutuksia voi vähentää samalla, kun rakennuksen laatu paranee ja turhat kustannukset vähenevät. Asiantuntijoina kuullaan oman alueen väkeä, kuntien, yritysten ja muiden toimijoiden edustajia. Lisäksi jokaisessa jaksossa kuullaan Kaj Kunnaksen pakina jakson teemasta.

Muiden jaksojen teemoina ovat talotekniikka, rakennuksen elinkaari ja rakennusmateriaalit, remontoiminen ja purkaminen, materiaalin säästäväinen käyttö rakennushankkeessa, rakennusjätteen käsittely, rakennusmateriaalien ja -osien kierrättäminen sekä jätevesiasiat.

svenska.yle.fi

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Tilitän taas

"Ihanaa, kun saa tehdä omaa ja valita kaiken itse, niin että lopputulos on juuri oman näköinen." NOT!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Eikun siis ... rakentajaa.

Luin tässä eilen illalla kaikkia tuttuja plokeja - ja ihan hurjan määrän työtä on jengi tehnyt kaikkien talon pienten yksityiskohtien pohtimisessa. En minä vaan jaksa enää perehtyä, putosin nyt tähän kattopanelien hankinnan tuottamaan hässäkkään. Apuvata minulle.

1. Kylpyhuonekalusteet. Hanat, suihkut, pytyt, sen sellaiset. Luen näitä toisia plokeja, kun siellä on tehty kaikki vertailut ja ihmiset ovat onnistuneet kaivamaan itsestään sen oman yksilöllisen suihkumaun. Epäilen olevani meidän perhekunnassa se, joka valinnat joutuu tekemään. Miten vessanpyttyjä vertaillaan? Perstuntumalla? Ja joillakin messuilla huomasin sen, että jotkut vessahanamallit on sellaisia, että kädensija tökkää helposti käteen niin, että ottaa kipeää. Sellaista en ainakaan halua. Muusta en tiedä. Pitäisikö?

2. Keittiö? Kun tehtiin edellinen remppa, onnistuttiin hyvin. Pitäisikö tästä keittiönhankinnasta olla jotenkin paniikissa kun on nainen kerta. Suunnittelija teki mallin, en keksinyt siihen mitään parannuksia. Onko tilanne siis hyvä vai huono?

3. Valaistus. Onneksi se on lyöty lukkoon ja katossa rasiat paikallaan, että ei voisi muuttaa mitään vaikka haluaisi tai keksisi jotakin haluta. Jostakin lumeneista ja lukseista tyypit kirjoittelee, valojen väreistä ja sellaisista ovat löytäneet itselleen mielipiteet. Onneksi meillä on isot ikkunat, huh!

4. Sähkötökkelien ulkonäkö. Olen tottunut siihen, että sähkörasiasta kurkkii porsas ja valonkatkimet on sellaisia naksahtavia nappuloita - ei hipaistavia tai kierrettäviä tai muitakaan ... vaikeita. Miksi näitäkin täytyy olla niin monenmoisia? Että joutuu päättämään?

5. Valokuvatapetit ja kuvatapetit ja sellaiset. Näistä en tiedä mitään. Näitä ihmiset tuntuu laittavan. Ehkä me ei... ainakaan ei kannata pikkutytöille näyttää, että sellaisia onkaan. Rupeavat vielä vaatimaan niitä kirahveja, jotka seisoo norsun päällä, jotka seisoo seepran päällä. Joutuisin vielä itse ne sinne seinälle virittämään. Ei, ei  seeproja meille.

6. Kodin tekstiilit. Onko muita tekstiilejä, kuin matot ja verhot. Näistäkään en ymmärrä. Kysyn Taijulta.

7. Pihasuunnittelu ja valaistukset? Mmmmhhhh? Ulkona on kyllä aika pimeä, täytyy sinne jotain ... että näkevät jänikset eteensä pihalla pomppiessaan. Onneksi varaukset on valmiina.

Keksisin näitä vaikka kuinka paljon lisääkin, tarpeellista.

8. Kiuas. No puu ja jatkuvalämmitteinen, herranjestas sentään. Sitten niitä on kaikkia Harviaa ja Narviaa ja Misua ja Aitoa ja epäaitoa. Mistä niistä tietää, että mikä on parhaasta pellistä tehty. Olen kuullut, että ne hajoavat käsiin, kun vähänkin tuuppaa liian isoa pökköä pesään ja peräseinä menee puhki. Onkohan näin.

9. Kodinkoneet. Ummmh. Pitää hankkia ainakin yksi kokonaan uusi kone ja tehdä valinnan vaatima ajattelutyö. Tekniikan maailma voisi testata kuivausrummut, plz.

10. Ja huonekalujen hankinta. Eiiii. Ruokapöytä ja tuolit siihen on ainakin pakko hankkia.

Pfff. Nyt rauhallisesti vaan ja kuppi kahvia. Tiistaipäivää.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Tapettisuunnitelmia

Olin taas eilen tuskittelemassa sen Tunto-maalin kanssa. Amatöörin käsi ei tee niin säännöllistä kuviota, että se olisi siistin näköinen. Täytyy unohtaa se. Taika-lasyyri sensijaan oli ihan kivaa ainetta. Sitä voisi miettiä jonnekin... Ehkä.

Asiaa siinä tuskaillessani ja paikkoja siivoillessani aloin taas miettiä sisustusta. Täytyisi olla jokin kokonaiskuva väreistä ja pinnoitteista, jotta voisi tehdä tarvittavat valinnat sitä mukaa, kun niitä eteen tulee.

Ei muuta kuin soittelemaan sisustamista harrastaville ystäville ja tuttaville. Auttakee auttakee! On tullut näitä seiniä katseltua taas ihan liikaa. Paineita tulee - on tehty ja painettu pitkää päivää tämän talon tekemisen kanssa. Mitä jos se viimeinen kerros sitten epäonnistuu eikä lopputulos olekaan kiva! Apua - kukahan osaisi auttaa? No Taiju!

Taiju Savelainen Lohjan suunnalta tekee yrityksensä Pitopuun puitteissa paitsi erittäin herkullista pitopalvelua, myös ompelee ja suunnittelee tekstiileitä. Plus harrastaa sisustamista ja taitaa tuntea hyvin nämä meidän alueen liikkeet. Plus, minulla kävi tuuri: hyvällä sisustusmaulla varustetun tutun kanssa on kiva tehdä tällaisia suunnitteluja :-)

Taiju lupasi lähteä kierrättämään minua noihin sisustuskauppoihin värejä ja tapetteja etsimään. Huh helpotusta! Ehkä tällä planssilla tässä päästään vähän eteenpäin. Mietittiin miehen kanssa vähän sellaisen värisuunnitelman teettämistäkin. Mutta se jäi vielä mietinnän asteelle.

Mutta sillä välin jatkan kivojen tapettimallien keräilyä.

Laura Ashleyltä on tullut uusi sisustuskirja, ja siellä on tämä ihana Cottonwood. Minusta tuo tumma mustikanvioletti on ihana taustaväri. Sopisi hyvin harmaaseen lattiaan? Vielä paremmin varmasti vaalean ruskeaan lattiaan. Tämän voisin laittaa vaikka meidän makuuhuoneeseen:
Tämä on jotenkin herttaisen näköinen: saman merkin Heligan Floral-tapetti:
Vielä enemmän tykkäisin, jos noilla väreillä olisi saatu aikaan jotain hiukan vähemmän kukkaisaa.
Tämäkin aika hauska, jotenkin (edelleen Ashleyn, Nightingale-niminen).

Sitten Sandbergin tapskat on myös mieleisiä, niissä on myös plussaa hyvä saatavuus rautakauppojen ja RTV:iden kanutta.
Kristina-raitasarja on hieno. Tykkään siniharmaa-valkeasta. Olisikohan tämä kiva yläkerran aulatilaan tai vaikka yläkerran valoisaan työhuoneeseen. Tuo raita vaatii ehjää seinäpintaa, mitä ei esimerkiksi alakerran olohuoneesta löydy. Yksi paikka tälle olisi myös alakerran eteistila.
Yksi tapa yhtenäistää sisutusta olisi valita eri tiloihin samaa tapettimallia eri väreissä. Tässäkin on kivat värit, roosa ja maitosuklaan ruskea:
Nams. Hyvää maanantaita!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...