keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ulkotöissä taas ja jääteetä kuluu

Huh huh, montakohan kymmentä tai sataa litraa kuluikaan jääteetä viime kesänä? Nykäsmattia lainaten "Mulla on ihan sellainen bonvoyage-ilmiö, että ihan kuin olisin ollut tässä ennenkin" - siis keittelemässä jääteetä, sormet sitruunanmehusta kirvellen, kun ne on aina täynnä tikkuja :-)

Tässä toukokuulla ne helteet alkoi....eikä ne sitten loppuneetkaan ennenkuin lumi tuli, jotain sellaista. Tein tämän kesän ekat satsit jääteetä sitten eilen:

Jäätee
Semmoinen litra kiehuvaa vettä 
3 pussia teetä 
1,5 sitruunan mehu
1,5 dl sokeria tai enemmänkin
(sunnuntaisin sitruunamelissaa ja hiukan hunajaa)

Kaikki ainekset kannuun. Jäähdytellään ja jaetaan kahteen 1,5l pulloon ja hanasta perään vettä sen verran, että pullot ovat täynnä. Sitten raksan jääkaappiin jäähtymään. Kyllä maistuu tauolla :-)

No eilen oli sitten niin lämmin päivä, että siellä ne miehet taas kiertää taloa auringon kääntymisen mukaan ja laittavat ulkovuorausta eteenpäin. Aamulla ehdittiin vähän tehdä eteläpuolta, mutta iltapäivällä pysyttiin sitten visusti pohjoissivulla :-) No sepä sattuukin olemaan pahimmin kesken. Otin kuviakin, mutten ehtinyt niitä käsitellä nettikuntoon.

Tässä kuvat ennen töiden aloitusta - eli on siinä vielä hommaa kun 80% rimoituksestakin puuttuu ja ikkunoiden laudoitukset:
On paljon tekemistä, mutta toisaalta meidän miehet on kyllä erittäin aikaansaavia ja homma etenee kuin juna.

Käppäilin illalla taas hevoslaitumen poikki kotia kohti, siinä polun varrella kukki jo orvokki, leinikki, voikukka ja ahomansikka. Muurahaiset puri kiukkuisina varpaisiin, kun pysähdyin niiden valtatielle. Sudenkorennot pörräävät täyttä päätä.

Kyllä on niin kesäistä jo että :-)

Muistilista lähipäiville:
- keittiöön keltainen tapetti, mikä ja mistä
- rättipatteri Salon Kodin Terrasta menomatkalla harkkaraveihin
- soitella Sinnelään ovista
- ihmetellä jalkalistat, kattolistat, kulmalistat ja sen sellaiset Simolta
- viemärien laitto alkaa
- muistaa ostaa kaupasta lisää sitruunoita!

1 kommentti:

Johanna kirjoitti...

Ehdottomasti täytyy testailla tota jääteetä :-P

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...