Nyt iski hulluus! Netissä on ilmaisia sisustussuunnittelusoftia! Mun ei siis tarvikaan alkaa mallintaa meidän taloa Sims3:n taloeditorilla? :-D
Room arranger? Floorplan 3D? Kuka tietää mikä näistä on hyvä? Vetäsen tuon Room Arrangerin nyt alkuun koneelle, katsotaan tuleeko tästä pitkä yö.... :-)
Paikalla rakentaen syntyvästä 200-neliöisestä, 1,5-kerroksisesta puutalosta tulee nelihenkisen perheen kotikolo. Kesällä 2009 käynnistyi suunnittelu, huhtikuussa 2010 itse rakentaminen ja marraskuussa 2011, kaikenkaikkiaan 2,5 vuoden jälkeen, pääsimme vihdoin muuttamaan uuteen ihanaan kotiin.
Raksapäiväkirjan ohella kirjoituksia rakennusjätteestä ja jätteen vähentämisestä pikkuraksalla.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Sisustussuunnittelusoftat?
Tunnisteet:
sisustus
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Sutimista on harjoiteltu
Tänään iltapimeällä kasin jälkeen hain Lohjan keskustan (E)SSO-huoltsikalta kolme rullaa jätesäkkejä, kumihanskoja, tiskiharjan ja yhden tölkin Crowmooria. Huppu silmillä. Kassalla havahduin, että herranjestas, taidan olla aika epäilyttävä näky :-))) Hirveä selittämisen tarve iski :-)Jätesäkkejä ja kumihanskoja...huppu silmillä... No, kun ulkona tuuli ihan jäätävästi, piti vetää huppu päähän, kun meinasin paleltua jo parkkiksella. Jätesäkkejä - niin, huomenna on taas raksan siivousta. Kumihanskoja - maalaushommissa tarvitsen. Tiskiharja - no, kun keittiön tiskiharja tuhoutui telauskaukaloita puhdistaessa. Sipalia ostin muuten vaan, saunassa sitä tarvitaan. Karkkipussi oli onneksi myös ostoslistalla, tosin sekin mustaa salmiakkia o.O
Onneksi täti ei soittanut poliisia että nyt tuo nainen on varmaan kaltannut jonkun ja menossa siivoamaan jälkiä. Jotakin siinä tiskillä mutisin siivoamisesta :-) Voi kehveli :-)))
Niin siitä maalauksesta sillä Tunto Hienolla. Ei ole kyllä minun hommaa. Se pinta näyttää minun jäljiltä ihan juuri siltä mitä se onkin. Eli laiskan ratkaisu, kun ei jaksa alkaa tasoitteen kanssa nysväämään.
Minusta se on aivan sama, millä sitä Tuntoa kuvioi... lopputulos on suttuinen. Oli leveää liippaa, kapeaa, tosi kapeaa. Sitten karkea harja, maalisivellin, rätti. Setä oli kaupassa sanonut, että kannattaa sellaisella pehmeällä katuharjalla vedellä. No en vedellyt sellaisella, vaikka minustakin sillä pehmeällä siveltimellä tuli paras jälki. Tummahko myrskyisen meren sininen ei myöskään ollut hyvä väri. Kokeilin myös vetää tumman päälle vaaleata ja kuvioida, ei hyvä sekään. Liipat on ainakin ihan hanurista.
Hirveä siivo tuli kaupan päälle, kun kymmenen eri kapinetta oli siinä tahnassa.
Tein siis harjoitusseinän ja sitten harjoittelin vielä gyproc-palasiin. Harjoitusseinän hioin ensin kertaalleen hiomakivellä ja maalasin ensin matalla pohjamaalilla. Laitoin Tuntoa ja aloin kuvioida - aika paljon nousi niitä Serpon kuitukarvoja pystyyn sieltä :( No, hion huomenna uusiksi ja laitan toisen kerroksen sitä maalia.
Tikkurilan Taika-helmiäislasyyriä kokeilin myös. No, sellaistahan se on. Kiiltävää. En tiedä siitäkään.
Että ehkä ensi viikon sutitalkoot muuttuukin liippatalkoiksi? Ehkä parempi niin, menee koko raksabudjetti muuten noihin hirmukalliisiin erikoismaaleihin.
Osastoa "Don't try this at home" tämäkin. Huomenna jatkuu harjoitukset!
Tunnisteet:
maalaus
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Valmiina lattioiden lyöntiin
Jees. Viikko on taas rypistetty raksalla. Tai itseasiassa muutama päivä vain, kun miehet olivat toisella työmaalla välissä laittamassa omatoimirakentajalle panelointihommat käyntiin :-)
Nyt on siis lattiat villoitettu myös alakerrassa, yläkerta pääosin levytetty ja ennenkaikkea: alakerrassakin asennettu lämmönjakolevyt paikoilleen. Tuohon vedetään siis lattialämpöputket nyt paikoilleen ja viikolla 11 eli kahden viikon kuluttua alkaa lattioiden paukuttaminen.
Lähikuvaa lämmönjakolevyjen asennuksesta.
Ilmastointimiehet ovat myös olleet paikalla. Tätä kuvaa katsellessa itselleni ei tule muuta mieleen kuin että mitä ihmeen järkeä tällaisessa oikein on? Kyllä on vaikeaksi mennyt.
Keli lauhtui ja heti hyppäsi tuo ilmankosteus 15% ylöspäin. Tuollaiset lukemat saatiin nyt meidän taloon aikaan pelkästään puuhellaa lämmittämällä. Ja tämä siis alakerrassa ja kiviseinässä kiinni. Eli hyvin pysyy lämpö, vaikka edelleen onkin väliaikainen ulko-ovi.
Ennenkuin lattioita ruvetaan lyömään, oli timpurimestarin toiveena saada kosteusimuri paikalle. Ensi viikolla kytketään lattialämpö jo päälle. Saadaan siis talo lämmitettyä sinne 20-25 välille, olkoon siinä tasossa viikon verran ja kosteusimuri lisäksi päällä, niin eiköhän sinne 40% kosteuteen päästä ihan hyvin.
Puulattiakuorma on tilattu tontille torstaina 17.3. Miehet tulevat pari päivää aikaisemmin.
Kävin hakemassa itselleni viikonlopuksi vähän askartelutarvikkeita kiviseinän pinnoitusharjoituksia varten. Taika-helmiäislasyyria, eli sellaista maalia, jossa on metallista helmiäiskiiltoa. Se on hopeanväristä, siis harmaata. Harjoittelen niin, että ensin valkea pohjuste, sitten lasyyri. Lopuksi päälle ohut kerros valkoista Tunto Hienoa, joka harjataan karkealla harjalla niin, että sitä harmaampaa kiiltävää tulee alta näkyviin vähäsen.
Ja jos luotto taitelijan taitoihin ei ole ihan satarosenttinen niin ajattelin siis harjoitella siivouskomeron sisäseinään :-) Viikonloput!

Kattopaneelin valinta
Mänty vai kuusi?
Millainen profiili - vanhanaikainen pyöristetty STP vai kulmikas STV?
Maali vai lakka? Vai maalilakka? Vaha? Öljy?
Mdf ei käy, siitä näkee että se on jotain muuta kuin luonnonmateriaalia, se on liian tasalaatuista. Itseäni häiritsee myös se, että mdf on usein niin lyhyttä! 2200mm pätkiä. Jatkoksia paljon ja isolla pinnalla tulee väkisinkin turhan näkyvä rytmi pintaan. Ei mdf:ää - kunnon lautaa. Tai siis paneelia.
Kehuinko joskus, että on ihanaa kun voi valita kaikki yksityiskohdat ihan itse? Pfffff. No, seuraavassa päätöksenteon perustelut kattopaneelin valinnalle.
Mänty on mainio materiaali, sitä on hyvin saatavana. Huono puoli on suuret oksanpaikat, joista tulee kirjavuutta pintaan. Katossa, kun käyttöpuoli on "alaspäin", on myös pieni mahdollisuus, että pihka valuu pinnoitteen läpi. Mänty myös patinoituu punervaan sävyyn ja ajan kuluessa väri on jopa melko voimakas varsinkin lähempänä puun ydintä.
Kuva osoitteesta Lopella.fi: männyn oksanpaikat näkyvät
Kuusi taas on vaaleampi ja myös patinoituessaan säilyttää vaalean värinsä. Oksankohdat ovat pienemmät. Saatavuus on yleensä vähän heikompi. Kuusi on myös pehmeämpi materiaali kuin mänty.
Meille tulee aika vaaleita sävyjä taloon ja haluamme maalata kattopaneelin 15%-20% valkolakalla, eli melko vaaleaksi. Parempi siis, että puutavarakin on vaaleaa.
Valitsimme siis kuusen, jotta vaalea väri pysyisi. Männyssä myös tuo oksakohtien aiheuttama kirjavuus häiritsee jonkin verran. Toki oman kylän sahurilta tulee tosi hyvää tavaraa, siinä ei ongelmaa. Silti, jos oksista haluaa eroon, täytyy hankkia erikoislaatuista oksatonta, joka on tarjouksien perusteella noin 50-70% kalliimpaa. "Vähäoksainen" puolestaan on noin 30% kalliimpaa. Näiden saatavuuskin on heikompi.
Profiilit
STP eli pyöristetty profiili, antaa vanhanaikaisen vaikutelman? No joka tapauksessa pyöreys miellyttää silmää. (Kuvat Lopella.fi)
STV, se perinteinen, on paremmin saatavissa kuin STP. Kulmikas viiste on tuttu muoto.
Näistä valitsimme STP:n. Tuntuu maku suosivan näitä vanhanaikaisempia, mistä lie johtuu. Naapuriraksalla on käytössä STV. Sieltä tuntuu jäävän yli hiukan tavaraa, eli tehdään niistä nyt ensin sitten pesuhuoneen ja ehkä kodinhoitohuoneenkin kattoa.
Kilpailutin muutaman toimittajan. Hinnoissa ei suuria eroja - saatavuudessa kylläkin. Pintakäsiteltyä kuusipaneelia saa kattoon 1,55-1,60 €/jm -hinnalla täälläpäin. Suosittiin sitten oman kylän tekijöitä taas. Se on helpompaakin niin. Simo sahaa ja viedään tavara sitten viereiseen kylään, jossa se valkolakataan valmiiksi.
Täytyy lopuksi erikseen mainita Lopen Rakennuspuu joka tarjosi puutavaran mitalle optimointipalvelua. Hieno keksintö!
Talon eri tiloissahan on tietysti erimittaiset huoneet. Puutavaraa joutuu katkomaan, jolloin syntyy hukkaa. No Lopella -puutavaraa tilatessa voi täyttää valmiiksi taulukon, jossa luetteloit puutavaran huonekokojen mukaan. Saat sitten numeroidut paketit puutavaraa, kätevää. Helpostihan tuossa säästä työnä ja hukkapaloina monta sataa euroa. Harmi ettei kuusi kuulu heidän valikoimaansa ollenkaan.
Tällaista tänään, mitähän huomenna? :-D

arviot,
jätteen vähentäminen,
paneeli
torstai 3. maaliskuuta 2011
Rakentajien nettitori Länsi-Uudellemaalle
Jäikö rakentamisessa ylimääräisiä tiiliskiviä, gyproc- levyjä tai muita tavaroita?
Rosk'n Roll on avannut nettisivuilleen Rakentajien tavaratorin, ilmoituspalstan, jonka kautta voi ostaa, myydä ja vaihtaa käytettyä tai käyttämättä jäänyttä rakennustavaraa.
Tutustu ja ilmoita
http://www.rosknroll.fi/rakentajan-tavaratori/

kierrätys,
rakennusjäte
maanantai 28. helmikuuta 2011
Blogi 1-vuotias - arvonta!
Pikku juhlan paikka!
Raksaprojektimme on tänään 1-vuotias ja Hei me rakennetaan! -blogi samalla. Tasan vuosi sitten jätettiin rakennuslupakuvat kuntaan. Suunnitteluvaihe siis päättyi ja itse rakentamisvaihe alkoi.
Blogin kävijämäärä on kasvanut tasaisesti ja viime aikoina kävijöitä on ollut 150-250 päivässä. Tuntuu paljolta. Kiitos kaikille blogia lukeneille ja erityiskiitos kaikille viestejä lähettäneille sekä kommentteja jättäneille.
Mudcaken tapaisella suklaakaakulla juhlimme tänä iltana koko perhe, tytöt koristelivat kakun (niinkuin strösselin määrästä voi päätellä) kouramitalla.
Blogin täyttäessä vuosia on tapana huomioida asia jotenkin ja olen pannut merkille, että usein pidetään blogiarvonta. Niin tässäkin tapauksessa, arpajaiset on aina jänniä :-)
Kuvassa arvonnan kohde, Raksatonttu!
Hyvä alkava omakotirakentaja, jo pitemmälle edennyt, remppaaja tai raksahaaveilija - blogin lukija:
Tässä on mies jota raksaprojektissa tarvitset. Hän hengailee väsymättä seuranasi hommissa, hänen kanssaan voit keskustella luottamuksella erilaisista ratkaisuista, hän osaa pitää salaisuuden ja tarvittaessa kantaa miehekkäästi vastuun jos ja kun kämmi ennenpitkää käy. Ja mikä tärkeintä, voit myös vierittää pikku kävyistä vastuun hänelle, kun LVI-mies avautuu tai sähkömies hermoilee, että "Kuka samperin tonttu...?". :-)
Osallistu arvontaan jättämällä kommentti tähän alle. Juhlallinen arvonta suoritetaan illalla tai huomenna. Arvonnan suorittaa meidän punakarvainen kissa ja virallisena valvojana toimii se mustaruskeakarvainen :-)
Iloista päivää kaikille raksaajille!

sekalaista
Keväinen viikonloppu!
Lauantaina talkoiltiin raksan sijasta kylän talviriehan merkeissä. Hernerokkaa, mäenlaskua, napakelkkailua ja hevoskyytejä oli tarjolla raksan alapuolella rannassa (talo tuossa kuvassa kurkkii pellon takana - kuva otettu riehan jälkeisenä päivänä). Paikalla oli 120 aikuista ja lapset päälle. Riemukasta menoa oli! Länsi-Uusimaassa taitaa olla tänään juttua...
Harmi vain, että omat lapsemme ovat olleet koko menneen viikon influenssan kourissa. Isompi posottaa jo 7. päivää kuumeessa ja pienemmälläkin on menossa 4. korkean kuumeen päivä. Täälläpäin on tällaista liikkeellä.
Eli raksalla emme ehtineet molemmat olemaan, mutta raksamies teki siellä kyllä yksinään ympäripyöreät päivät.
Tässä lähtökohta metsänharvennustoimille myöhemmin keväällä :-) Sankin metsä juuri talon kohdalla - toisaalta on hyvä että siinä on edes jotain edessä.
Suurennos parvekkeesta ja terassista.

Sisätöissä jatkui betonilaatan valmistelu seuraaviin työvaiheisiin. Hiontalätkällä urhoollinen raksamies irrotti 1,5mm pintaa pois. Siis siksi, että valun pinta on hauras ja röpelöinen ja esim. laatat voisivat hiomattomasta pinnasta ajan kanssa irtoilla.
Hirveän paljon on kyllä työvaiheita, huh huh joka välissä :-)
Mutta hyvä tunne on kyllä jo siitä, että voiton puolella ollaan. Tällä viikolla tehdään märkätilojen seinät ja järjestellään muutamat asiat valmiiksi, kun viikolla 11 alkaa kattojen ja lattioiden teko :-)
Tunnisteet:
kuvia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)