torstai 3. helmikuuta 2011

Vähän vanhaa, vähän uutta ja sinistäkin

Tässä on meidän nykyinen koti. Kun valkoseinäisestä kaupunkiasunnosta muutti, vierasti alkuun värejä. Kullakin huoneella on oma värinsä. Luulen, että nyt ei osaisi valkoista seinää enää jättääkään, vaan se täytyy peittää :-) Seuraavassa tarinaa väreistä.
Harjoitus 1: Tupa. 
Muutettiin vuonna 2006 ja tehtiin ensin tuvassa remontti. Paikallinen maalarimestari avusti värivalinnoissa ja rohkaisi, mutta silti lopputulos oli aika neutraali (seinällä tapetti joka ei edes näy).

Lähdettiin siis tästä tilanteesta. Ruskeksi maalattu tuvan lattia, petsattu puolipaneeli ja ruskeanvihreä tapetti, sävyyn maalattuja kalusteita. Eli tässä ennen:
Ja nyt. Huone tuntui isoista ikkunoista huolimatta aika pimeältä, joten päätavoite oli valaista se (huono kuva):
Keittiö oli uusittuna tämän näköinen (koristelistat puuttuu vielä tässä). Sittemmin olemme hankkineet vaaleansinisävyiset kudotut matot koko tupaan ja tässä näkyvä mattokokoelma saanut väistyä:
Tuvan vanha uuni uudistettiin (ei se noin kamalassa kunnossa ollut, tuossa on jo poistettu vanhaa rappausta):
Ja uudistettuna tämän näköinen (muurarimme Niemen Onni se tämänkin laittoi).
Harjoitus 2: Makuuhuoneet
Toisessa päässä taloa, pari vuotta myöhemmin, uskallettiin jo sitten enemmän. Tapetteja etsittiin ja etsittiin, siis kissojen ja koirien kanssa. Luovutin jo, kun en ole mikään sisustusharrastaja eikä minulla ole sellaista silmää asialle.

Sitten serkku vinkkasi Laura Ashleyn (jota olin tietoisesti kovastikin vierastanut, koska tuntui vähän liian fiiniltä tavallisen ihmisen kotiin). Ashleyltä löytyikin yllättäen sitten tosi kivoja malleja. Nyt sitten täytyy olla sitä mieltä, että Lauralla ei voi epäonnistua :-)

Sininen makuuhuone (Tapetti siis LA:n Isodore). Tämä huone on kuulemma "aina ollut sininen", mutta 12 tapettikerrosta, jotka seinästä löytyivät, käsittivät kyllä kaikki sateenkaaren värit. Otettiin joka kerroksesta näyte talteen :-) Sänky on Boknäsin Villinki, joka saatiin talossa aiemmin asuneelta tädiltä lahjaksi.
Sininen kyllä käy tähän huoneeseen, kun se on lännen puolella ja kesäisin pyrkii lämpenemään. Sininen tasoittaa.
Ja vihreä lastenhuone ( Thea, väri eau de nil). Kuvat ei koskaan oikein anna oikeutta. Tuo vihreä oli minusta ihana ja siinä on perhosia ja kukkia - niinkuin pienten tyttöjen huoneessa kuuluukin :-) Lastensänky löytyi vintiltä, on papan vanha. Tämä huone oli sävyltään vihreä myös aiemmin.
Nyt jälkeenpäin olen tosi tyytyväinen, että päätettiin todella hakea kullekin huoneelle vähän omaa tunnelmaa värien kautta. Tuota Thea-tapettia piti aikanaan tilata jostakin ja sitä tuli sitten otettua varmuuden välttämiseksi ihan liikaa. Sitä taitaa olla viitisen rullaa tallella, voisi vaikka pienemmän tytön huoneen laittaa sillä. Samalla lähtisi vähän vanhaa mukaan uuteen kotiin.
Isompi tyttö päätti jo, että hänen huoneeseen pitäisi saada vaaleansinistä.

Harjoitus 3: Hmmm. Huh mikä urakka siitä tuleekaan...No, en ajattele sitä tänään, ajattelen huomenna. ;-)

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tsemppia raksaurakkaan! Kyllä ne sisustusvalinnat ovat sitten kivoja, kun siihen asti pääsee.

Kiva tapetti muuten tuo sinisävyinen makuuhuoneessa. Mulla on alkanut jokin outo sininen kausi. Aiemmmin sininen ei ole liiemmälti sisustuksessa näkynyt.

Hei me rakennetaan kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Hei me rakennetaan kirjoitti...

Ai kun tuli typoja..

Se on mukavan rauhallinen sinisen sävy - kuviosta en välitä niinkään :-D

Riina kirjoitti...

HEIPPA! Saako kysyä mitä materiaalia teillä on uunin taso? Ja millä rapattu? Täällä pohdinnassa samanlainen vanha uuni. Valkoinen on niin kaunis ja tokihan siihen ajan kanssa tulee elämän jälkiä, mutta eikös nekin ole osa sitä juttua…:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...