lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kuvaraporttia viikolta!

Kevät ei ole viikon poissaolon aikana edennyt mihinkään täällä etelässä, sama on täällä tilanne kuin Pyhätunturillakin.

Raksa sen sijaan on kiitänyt eteenpäin niinkuin nämä porohirvaat porojen kiihkeissä katuajoissa Rovaniemen keskustassa eilen. 200m alle 18 sekuntiin, mitäs sanotte siitä!
Siporex-seinistä tai paklatuista kipsilevyseinistä - pahvilla peitetyistä puulattioista puhumattakaan - ei oikein saa kiinnostavaa kuvaraporttia aikaan, mutta jos jotakin kuvia kuitenkin raksastakin eikä vain poroista :-)

Olohuoneen-takkahuoneen välinen seinä on nyt tehty:
Telkkuseinäksi se suunniteltiin, mutta sittemmin päätettiin, että alakerta rauhoitetaan viihdelaitteilta - musiikkilaitteita lukuunottamatta.

Arkiolohuone tulee yläkertaan. Siellä on paklattu viikon verran - puolet talosta on valmiina. Phuh. Junioritimpuri tulee viikon päästä jatkamaan hommaa.
 
Samaisista ikkunoista on tällainen näkymä.
Ja sitten kivitöitä. Kosteiden tilojen seinät olivat ilmestyneet paikoilleen. Hyvältä näyttää tämäkin. Sauna tuntui yllättävän tilavalta, pesuhuone vääränmuotoiselta. Pohjakuva on tässä:
Pesutila on leveä (pitempi seinä 2630 mm), mutta siinä on liian vähän syvyyttä (lyhyempi seinä 2150 mm). Kodinhoitohuoneen puoleiselle seinustalle jää turhaa tilaa, kun taas vessanpuoleiselta sivulta puuttuu. Tai kai sille tilalle virkaa löytyy, pistetään vaikka lepuutuspenkki siihen.

Syvyyttä tilalla saisi olla lisää. Siinä tietysti tuli määrääväksi tuo kantavan seinän linja (eli tuossa kuvassa yläreunassa) ja kodinhoitohuoneen tarpeet. Eteistilastakaan ei olisi voinut ottaa - olisi pitänyt pidentää koko taloa. Ja se taas olisi tuonut hukkatilaa yläkertaan, takkahuoneeseen.. Kompromissi.

Kodinhoitohuoneen puolelta kuvattu pesuhuoneen oviaukkoa ja saunan vastaista seinää. Ihan ylös saakka ei oltu vielä tehty.
Kävin kierroksen päätteeksi vielä yläkerran parvekkeella. Hyvin oli lumet jo siitäkin sulaneet pois. Kesää odotellessa...

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...