tiistai 25. toukokuuta 2010

Nollaa vai plussaa 2020

YLE uutisoi tänään:

" Rakentamisen energiamääräykset kiristyvät edelleen. Tuoreen EU-direktiivin mukaan Suomeenkin saa rakentaa vuoden 2020 jälkeen vain niin sanottuja nolla- tai plusenergiataloja. Uudistuksen arvioidaan vähentävän koko EU:n alueella energian kulutusta runsaat viisi prosenttia. Direktiivi alkaa näkyä myös kerrostalojen rakentamisessa."

Saanko esittää tästä asiasta eriävän mielipiteen. Uudisrakentaminen on Suomessa ihan kamalan kallista jo ennestään ja uudet talot joka tapauksessa lämpötaloudeltaan parempia. Lisäeristäminen ja tuplarunko nostavat rakentamiskustannuksia 5-10%, kipuraja lähestyy.

Meidän uusi talo lämpenee maalämmöllä ja lämmönjako tapahtuu lattialämpöputkistolla. Lattiarakenteet pyritään miettimään niin, että maalämmön hyötysuhde olisi mahdollisimman hyvä. Sähköähän toki kuluu maalämpöjärjestelmässäkin, mutta paljon vähemmän. Lisäksi lämmitetään puulla - hiilidioksidipäästöjä, mutta kuitenkin uusiutuvaa. Aurinkopaneelitkin saataneen katolle. Vieläkö pitäisi maksaa 10% ylimääräistä eristeistä?

Mielestäni pitäisi kannustaa olemassaolevien kiinteistöjen omistajia energiaremontteihin. Ainakin öljypannut pois. ARA:han myöntää energia-avustuksia, max 25% energiaremontin hinnasta. Tätä asiaa pitäisi markkinoida enemmän.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...