maanantai 10. toukokuuta 2010

Raksajäte

Meiltä on 40 kilometriä lähimpään paikkaan jonne rakennusjätteitä voi viedä ja 10 km oman kunnan pienelle jäteasemalle. Siinäpä riittävästi syytä yrittää vähentää syntyvän jätteen määrää.

Raksamateriaalihan on siitä merkillistä, että se maksaa kaupassa kamalasti ja kun pakkaus avataan eikä sitä saadakaan työmaalla kulumaan, siitä tuleekin todella kallista ja ongelmallista jätettä, jolle on heikosti jälleenkäyttömahdollisuuksia tarjolla. Materiaalin arvo keikahtaa positiivisesta hyvin negatiiviseksi. Välttyäkseen jätemaksuilta täytyy osalle materiaaleista keksiä uutta arvoa ja käyttötarkoitusta.

Rakennusjätteiden lajittelun toinen pulma on lajitteluvälineiden saatavuus. Siirtolavoja on tarjolla, mutta lajittelu on yhtä isoa lavaa käyttäen hankalaa. Pitäisi olla säältä suojattu lava, jossa on lokeroita eri materiaaleille, jotteivät ne sotkeentuisi toisiinsa viimeistään kuljetuksessa ja kippauksessa. Maassa kasoissa säilyttäminen pilaa jälleenkäyttömahdollisuuksia kun tavara kastuu ja likaantuu. Toisaalta lajitteluvälineiden vuokraaminen ja jätteiden kuljetus on kamalan kallista.

Meidän työmaan jäteratkaisu löytyi ihan vahingossa:

Tehtiin klapeja ja niitä varten oli hankittu lasikuituisia vajaan kuution kokoisia suursäkkejä, 18 €/kpl. Säkit kestävät painoa siis ihan hyvin. Tehdään puutavarasta teline säkeille, trukkilavoja alle ja sääsuojaus hoituu tavallisella pressulla. Säkkien siirtely hoidetaan appiukon pienellä pyöräkuormaajalla - kun säkki täyttyy, se voidaan siirtää varastoon, jossa se pysyy kuivana ja odottelee kuljetusta jäteasemalle. Raksan päätyttyä tyhjät säkit voi niputtaa pieneen tilaan ja jopa käyttää pesun jälkeen uudelleen.

Minusta tosi hyvä idis!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...