Seuraava isompi homma on toinen kierros puhallusvillaa. Silloin puhalletaan kuivapuhalluksena yläpohja ja välipohja sekä ulkoseinien ontelot.
Yläpohjaan tulee 45 senttiä villaa ja välipohjat täyteen.
Välipohjien osalta selluvilla on hiukan liian hötöistä, äänieristävyys ei ole kovin hyvä. Meillä on valmiina jo lasta, jolla sellu painetaan tiiviisti välipohjaan, jolloin ääneneristävyys saadaan paremmaksi. Lisäksi tod näk pannaan vielä levyvillaakin. Ei ole kiva jos askelten töminä kuuluu alakertaan.
Ontelot, eli kuvassa YP2 ja yläkerran sisäseinien ja ulkoseinien väliin jäävä tila puhalletaan myös. Eli tuolta vinttitilasta käsin puhalletaan vinon katonosan kautta tuonne onteloihin. Jos olen siis oikein ymmärtänyt.
Meillä on siis ollut viime aikoina paperointihommaa. Lievästi sanottuna :-) Eikä me olla kaikkea edes tehty, mutta kaikki viikonloput kuitenkin... Perjantaina tontilla vierailleen työtutun sanoin "Onpa tässä kyllä ihan sairaasti hommaa!". No onhan sitä. Mutta ihmisellä pitää olla harrastuksia :o)
Siis ilmansulkupaperia seiniin. Yläpohja on paperoitu ja koolattu sisäkaton lyömistä varten. Välipohjan jäykisteitä on tehty kertopuun jämäpätkistä. Seiniä on paperoitu. Ja kaikki paperisaumat on pitänyt vielä teipatakin. Hyvää treeniä tulevaa joululahjojen paketointiurakkaa varten :-)
Seuraavassa muutamia kuvia lauantain töistä. Kuvat vähän pimeitä, salama ei ollut kiinni.
Isomman tytön huone:
Yläkerran ja vaatehuoneen takaseinä:
Yläkerran oleskelutila:
Ja niin muuten, se kaivinkoneen tökkäys näyttää tältä (kodinhoitohuoneen oven vieressä):
Mutta lahjahevosen suuhun ei katsota, vai miten se oli :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti