torstai 13. tammikuuta 2011

Tilitystä

Ja sitten kokemuksia elävästä elämästä. Vinkkinä vaikka rakennusprojektin budjetin suunnitteluun satunnaiselle blogikävijälle.

Luin muutaman jo päättyneen rakennushankkeen blogeja ja melkein joka ainoassa todettiin loppupäätelmissä, että jumpe, ei kyetty tekemään ollenkaan niin paljon omaa työtä kuin mitä oli budjetoitu. No, oliko siis laiskuus iskenyt vai mikä?

No ei tosiaan. Esimerkki. Viikonloppuna raksamies teki kaksi täyttä päivää hommia ja minä olin toisena päivänä apuna. Viemärivetojen, läpivientien ynnä muiden tekeminen yksin oli jo vienyt lauantaina niin paljon aikaa, ettei mitään tolkkua. Ensimmäisen päivän työt piti purkaa toisen päivän aluksi. Tuhannen taalan fiilis, kun illalla tajusi, että linjaan pistetyt mutkat olivat vääränlaisia: max 45 asteen kulmat sallitaan. Urho Matti, UM, uusiksi mäni.

Gerkman tuli ja teki puolessa päivässä meidän kahden päivän työt. Lal lal laa. Me sillä välin kärrättiin väärät mutkat takaisin K-Raudan infopisteeseen "16 kpl noita ja 8 näitä ja sit oli 6 noita.." Jono perässä seisoo ja miettii hiljaa että voi mikä urpo :-D

Gerkmanin poikain hemmetin hieno viemäri

Toisena päivänä sitten lisäksi siivottiin puolikas taloa ja sitten kannettiin villat sisään toiseen kerrokseen: noin 30-40 paalia. Niskat jumissa, pää ei käänny. Plus lattialämmitystarvikkeita yms. Lattiaan läpivientejä ja niitä roiloharjoituksia. Yms yms. Ei oikein mitään näkyvää, pelkkää näpertelyä.

Voi turhaumaa. Kai näillä kaikilla korvataan palkallisten miesten hommia, mutta voi, voi miksi niin surkean vähän? Mutta minkäs teet, kun olet amatööri. Eli: suunnittele mitä suunnittelet budjettiin, mutta muista jakaa sitten suunnittelemasi oman työn arvo kahdella, niin olet lähellä totuutta.

Nimittäin, jos olet amatööri  a) olet todella rasittavan hidas kaikessa b) aikaa menee lisäksi töiden opetteluun ja suunnitteluun, kun ammattimies ryhtyi jo hommiin c) teet todennäköisesti joka kolmannen homman kahteen kertaan + purkutyöt välissä d) tekemäsi työn laatu on yleensä aina heikompi kuin ammattimiehen e) todennäköisesti törmäät myöhemmässä vaiheessa omiin pikku "ratkaisuihisi" ja toivot että olisit ajatellut hiukan pidemmälle :-D

Mutta hei, onhan se kivaa tehdä itse omaa, vai mitä :-P 

Summa summarum: nykypäivänä talon rakentaminen ei ole vaan naulaa ja vasaraa, vaan talotekniikkaa on joka paikassa sotkemassa, energiansäästövaatimusten takia rakenneratkaisuista tulee monimutkaisia, lisäksi kaikki tavara on hemmetin kallista - ei vaan ole varaa sössiä mitään ja hukata tavaraa. Monissa kaavoissa on myös ulkonäkö yms vaatimuksia, materiaaleja jota normaali homo sapiens ei osaa käyttää.

Johtopäätös: hartiapankkirakentaja kuolee lähivuosina sukupuuttoon ja kuopataan samaan hautaan jääkarhun kanssa?

7 kommenttia:

Heini kirjoitti...

Joka sana niin totta! Mutta täälläkin vaan itse yritetään ja päädytään kai yrityksen ja erehdyksen kautta siihen samaan kuoppaan jääkarhun kanssa =D
T. Heini

Hei me rakennetaan kirjoitti...

Jumatsukka, kuka hullu ryhtyy omakotirakentajaksi :-D

Harri kirjoitti...

Tuo on niin totta!

Janetti kirjoitti...

Onneksi meillä (eli miehellä ja sen isällä ja mun isällä, ei niinkään minulla) on jonkun verran tuota kokemusta rakentamisesta. Ja itse kyllä tehdään, vaikka ihan väkisin. Jostain kumman syystä kuvittelen, että kun "minun" hommat alkaa, eli sisätyöt, niin mä huomaan että olen syntynyt pensseli käteen tahi osaan laatoittaa nuin vaan. Olenhan katsonut Joka kodin asuntomarkkinoita ja ihaillut Remontti- Reiskaa pienestä pitäen. :D

Purkamista ei meillä muuten varmaan ole ollut juuri lainkaan. *koputtaa puuta* :o

Ja kyllä, me olemme katoava luonnonvara. Harmillista.

Anonyymi kirjoitti...

Tää oli hyvä :D

Tiia kirjoitti...

Sä jätit pois kokonaan vaihtoehdon F eli kun rouva ei vaan osaa päättää mitä haluaa. Onneksi meillä allekirjoittanut ehti aina vaihtaa mielipidettään ennen kuin oli ehditty tekemään mitään dramaattista. Tosin nyt haluaisin jo vaihtaa vierashuoneen seinien värin toiseen, mutta sitä en ole vielä uskaltanut kertoa... =)

Hei me rakennetaan kirjoitti...

Tiian f)-kohta käytiin läpi tänään: sähkösuunnitelmassa takan taustalla olevalle kiviseinälle on suunniteltu (ja tässä vaiheessa kiviseinään roilotettu työllä ja tuskalla kanavat sähköjohdoille) hirmu joukko erilaisia sähköpistokkeita. Typerin mahdollinen paikka. Mutta kun ei ole tajunnut/ehtinyt/kyennyt tätäkään ajattelemaan loppuun asti... Noh, saahan ne umpeen eli UM...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...